Osinkojen verovapaus - systeemin vakautta lisäävä tekijä?

Yritysmaailmassa pyörivänä tulee aika ajoin ihmeteltyä kaikenlaisia käytäntöjä. Yksi niistä on niinsanottu osinkojen verovapaus.

Niinsanottu, koska yritys on luonnollisesti maksanut osingoiksi kelpaavista voitoistaan ensin 26 % veroa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos yrittäjän bruttotulot huitelevat tuolla jossain 40 000 - 50 000 euron vuositasolla, osinkojen nostaminen yrityksestä alkaa olla kannattavaa palkanlisäystä. Tietenkään yritys ei voi jakaa kaikkea rahaansa ulos osinkoina: verottaja on kärppänä varmistamassa, että "verovapaan" osingon osuus saa olla enintään 9 % taseesta, 90 000 euroon saakka.

Mutta nämä lienevät jokaisen asiaa hiukan seuranneen tiedossa. Kirjoitukseeni antoi kipinän ystäväni Ville Vesterisen kirjoitus aiheesta Arctic Startup-sivustolla ja aiheen kommentointi.

Jokseenkin varauksellisesti talouskasvun autuuteen suhtautuvana, mutta myös mahdollisimman yksinkertaisen ja läpinäkyvän verotuksen kannattajana olen pitkään ollut sitä mieltä, että tälläiset porsaanreiät tulisi tukkia. Perinteisen taloustieteen näkökulmasta järjestelmä ohjaa resurssien tehottomaan käyttöön ja suosii riskittömiä sijoituksia esimerkiksi T&K-investointien kustannuksella, kuten esimerkiksi professori Heikki Niskakankaan esitelmästä (PDF-linkki) voi todeta.

Mutta eräs Villen kirjoitukseen tullut kommentti laittoi ajattelemaan: nykyisen kaltainen osinkoverotus on otettu käyttöön, jotta yrityksillä olisi kannustin parantaa taseitaan. Velkaantumisasteeltaan vähäiset ja taseeltaan - "sotakirstultaan" - hyvät yritykset ovat huomattavasti vakaammalla pohjalla, jos ja kun talous heittelehtii. Ajankohtainen aihe!

Pulskalle kassalle on olemassa toinenkin nimi: redundanssi, eli suomeksi rinnakkaisuus tai ylimäärä. Luonnolliset kompleksit järjestelmät, kuten biologiset organismit, ovat täynnänsä redundanssia: ihminen on toimintakykyinen vaikka menettäisi esimerkiksi toisen silmänsä tai toisen munuaisensa. Elimien sisällä redundanssi näkyy vielä selvemmin, ja esimerkiksi aivojen tietyt osat voivat joissain olosuhteissa ottaa hoitaakseen toisten, vaurioituneiden osien tehtäviä. Kokonaisissa ekosysteemeissä esiintyy runsaasti rinnakkaisuutta, ja ihminenkin on oppinut hyödyntämään redundanssia erilaisissa järjestelmissä tiedonsiirrosta sotaväkeen.

Redundanssissa on vain yksi ongelma: se on klassisen taloustieteen näkökulmasta tehotonta rahankäyttöä. Ja klassinen taloustiede on vieläkin se mittakeppi, johon taloudellisia päätöksiä ja niiden järkevyyttä verrataan.

Ehkä olisi syytä ajatella asioita hieman laaja-alaisemmin. Runsaasti kytkentöjä sisältävissä järjestelmissä rinnakkaisuus varmistaa systeemin toimintaa yllättävissä tilanteissa. Talousjärjestelmämme on yksi esimerkki tälläisestä runsaasti kytkentöjä sisältävästä kompleksisesta järjestelmästä. Jos järjestelmässä ei ole lainkaan rinnakkaisuutta, eikä yrityksillä lainkaan reservejä, kaikki talouden heilahtelut kertautuvat entistä voimakkaampina. Ainoa tapa vaimentaa heilahteluja on sisällyttää järjestelmään jonkinlaisia puskureita. Yksi vaihtoehto on luottaa valtioon ja sen jakamaan rahaan. Toinen, hajautetumpi ja todennäköisesti siten paremmin toimiva vaihtoehto on lisätä jollain mekanismilla yksittäisten yritysten redundanssia.

Käytännössä osinkojen osittainen verovapaus on tälläinen mekanismi. Se kannustaa yrityksiä tekemään suhteellisen riskittömiä (ja siten todennäköisesti rahaksi muutettavissa olevia) sijoituksia aina siihen saakka, kunnes yrityksellä on taseessa miljoona euroa.

Tältä pohjalta nykyinen, esimerkiksi Anni Sinnemäen kritisoima verojärjestelmä on ihmisten kokonaisedun kannalta hyväksi. Se auttaa tasaamaan talouden heilahteluja ja vähentää työntekijöiden riskiä joutua työttömiksi. Mutta toimiiko nykyinen järjestelmä todella näin, ja onko se kaiken kaikkiaan paras järjestelmä?

Ensimmäiseen en tiedä varmaa vastausta. Jälkimmäiseen taidan pienen asiaan perehtymisen jälkeen vastata, ettei näytä siltä.

Ensinnäkin, nykyinen järjestelmä koskee vain yksityisomisteisia yrityksiä. Jos kansantalouden heilahteluita haluttaisiin todella tasoittaa, saman tai vastaavan mekanismin tulisi koskea myös (ehkä etenkin?) pörssiyrityksiä.

Toiseksi, yrityksen varallisuuden kartuttamiseen on muitakin menetelmiä. Esimerkiksi Virossa on käytössä järjestelmä, jossa yritykset eivät maksa voitoistaan lainkaan veroa, niin kauan kun raha pysyy yrityksen sisällä. Veroa maksetaan vasta sitten, kun voittoja kotiutetaan yrityksestä, tavalla tai toisella. Tälläinen järjestelmä on huomattavasti neutraalimpi esimerkiksi investointien suhteen, ja antaa yrittäjille paremman mahdollisuuden päättää, sijoittaako rahoja esimerkiksi tuotekehitykseen (joka sekin on lama-aikana erittäin tärkeää) vai kassan kasvattamiseen.

Kolmanneksi, nykyinen järjestelmä suosii yrityksiä jotka eivät kasva, luo työpaikkoja, tai investoi uudempaan (ja ympäristömielessä yleensä puhtaampaan) teknologiaan, niiden yritysten kustannuksella jotka näin pyrkivät investoinneillaan tekemään.

Neljänneksi, järjestelmää on käytetty porsaanreikänä henkilöverotuksen välttämiseksi.

Pidän yritysten ja talouden redundanssin kehittämistä tutkimisen arvoisena tavoitteena, mutta nykyinen järjestelmä ei siihen liene paras mahdollinen.

(Hyvänä lähteenä osinkoverotuksen nykytilaan ja historiaan Sara Lehtovuoren kandityö Lappeenrannan Teknillisestä Yliopistosta - PDF-linkki).

---